Radionkuuntelu kotona lisääntyi
Koronavuoden poikkeusajat vaikuttivat radion kuunteluun. Finnpanelin radiokuuntelutilastojen mukaan erityisesti keväällä kuuntelu siirtyi autoista koteihin. Suomen kuunnelluin kanava vuonna 2020 oli Radio Suomi. Kaupallisista kanavista suosituimmat olivat Radio Nova ja Radio Suomipop. Radio tavoittaa edelleen viikoittain 89 prosenttia suomalaisista.
Huhtikuu 2020 oli radion kuuntelussa poikkeuksellinen. Etätöihin siirtymisen myötä autokuuntelu väheni alkuvuoteen verrattuna ja samana aikana kotikuuntelu kasvoi. Koko vuoden tasolla autokuuntelun osuus oli kuitenkin edelleen merkittävä eli 23 prosenttia.
Radio tavoitti 4,4 miljoonaa suomalaista viikon aikana – nyt enemmän kotona
Eniten radiota kuunneltiin kotona. Kotikuuntelun osuus vuonna 2020 nousi 54 prosenttiin edeltävän vuoden 51 prosentista. Neljä viidestä kuuntelee radiota perinteisellä radiolaitteella, tosin kännykän käyttö radiokuunteluun kasvaa jatkuvasti.
Radiota kuunteli viikoittain 89 prosenttia suomalaisista eli 4,4 miljoonaa henkilöä. Yle tavoitti 51 prosenttia ja kaupalliset radiokanavat yhteensä 70 prosenttia suomalaisista joka viikko. Yli 55-vuotiaista Ylen kanavia kuunteli viikkotasolla 74 prosenttia ja 25–54-vuotiaista 80 prosenttia kuunteli kaupallisia radioita viikoittain.
Kaikesta radionkuuntelusta 51 prosenttia kohdistui Ylen radiokanaville. 25–54-vuotiaiden kuuntelu painottui enemmän kaupallisille radiokanaville. Heidän kuunteluminuuteistaan 71 prosenttia kohdistui kaupallisille kanaville.
– Radiota kuuntelevat lähes kaikki, ja kuuntelua kertyy paljon, yli 2,5 tuntia päivässä. Radiolla on vakiintunut rooli suomalaisten arjessa ja tästä syystä kevään poikkeusaika ei juurikaan vaikuttanut koko vuoden kuuntelumääriin, Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Brun kertoo.
Etätyöntekijöiden seurana
Ylen Radio Suomi oli vuonna 2020 kuunnelluin kanava. Sen kuunteluosuus oli 34 prosenttia.
Kuunteluosuus nousi hieman, sillä vuonna 2019 se oli 31 prosenttia. Radio Nova ja Radio Suomipop ovat kaupallisista kanavista kuunnelluimmat.
Ylen Jonna Ferm uskoo, että radio toimi monen etätyötä tehneen seurana kotona.
– Poikkeuksellisena vuonna radio on pärjännyt loistavasti perustehtävässään: ajantasaisen tiedon välittämisessä ja seuran pitämisessä. Suosituiksi sisällöiksi ovat nousseet mm. ajankohtaiset vuorovaikutteiset ohjelmat. Radio on koettu luonnollisena väylänä myös omille kysymyksille ja huolille, Ferm sanoo.
Radiolla on oma paikkansa suomalaisten arjessa
Radiota kuunneltiin keskimäärin 2 tuntia 34 minuuttia, aika laski noin 4 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Ylen keskimääräiset kuunteluminuutit kasvoivat hieman edellisestä vuodesta. Eniten radiota kuuntelevat yli 55-vuotiaat, joiden kuunteluaika vuonna 2020 oli lähes neljä tuntia. 25–54-vuotiaat kuuntelivat radiota reilut 2 tuntia päivässä.
”Vuosi 2020 oli haastava koko media-alalle, myös radiolle”, Radiomedian toimitusjohtaja Stefan Möller kertoo ja jatkaa: ”Vaikka kaupallisten radioiden mainosmyynti koronakriisissä laski edellisvuoteen verrattuna, radio osoitti silti poikkeuksellista taisteluvahvuutta. RadioMedian huhtikuussa 2020 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan radiolla on oma paikkansa suomalaisten arjessa – työmatkailun vähennyttyä kuuntelu siirtyi autoista koteihin, ja radiosta tuli monen etätyöntekijän paras kaveri.”
77 % koko väestön audion kuunteluminuuteista on radion kuuntelua
Kaikesta audion kuuntelusta yli kolme neljäsosaa eli 77 prosenttia on radion kuuntelua. Noin 22 prosenttia suomalaisista käyttää viikoittain radioiden on demand -palveluja. Podcastien osuus on Suomessakin kasvussa, mutta vuonna 2020 osuus kaikesta audion kuuntelusta oli vielä alle 5 prosenttia.