Uusi radio aloittaa tänään Tampereella

Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy avaa uuden radioaseman nimeltään FUN Tampere. Rock- ja popmusiikkia soittava paikallisasema alkaa kuulua Tampereen seudulla taajuudella 89,0 MHz tänään perjantaina 27.9.2013 klo 18:00 alkaen.  

Aseman avajaisissa äänessä ovat suositut radiojuontajat Heidi Rantala sekä mm. Voicelta ja Radio NRJ:ltä tuttu Jyrki Hakanen. Jatkossa kanavalla kuullaan mm. aiemmin Tampereella Radio 957:n aamuja juontanut Kimmo Hoivassiltaa.

”Nimi on tässä tapauksessa enne, tulemme tarjoamaan hyväntuulista paikallisradiota perinteisellä tyylillä”, kertoo asemasta Yhtiön radiojohtaja Sammo Hyttilä.

Radioyhtiön tuotannosta vastaava kehityspäällikkö Juha Koivunen: ”Tampereelta on puuttunut oma paikallisradio jo jonkin aikaa. Tähän kysyntään FUN Tampere vastaa ja paikallisuus on huomioitu niin musiikissa kuin puheosuuksissakin. FUN Tampere soittaa eniten musiikkia ja yllättää taatusti valinnoillaan.”

Lähde: Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy