Tiedonvälittäjä ja viihdyttäjä vailla vertaa – radiota juhlitaan maailmanlaajuisesti tänään 13.2.

Tapahtumat
13.2.2014

Unescon julistamaa Maailman radiopäivää vietetään kansainvälisesti tänään. Myös Suomen radiot haluavat yhdistää voimansa ja muistuttaa, kuinka hieno väline radio on. Faktaa radiokuuntelusta on luvassa tietoiskujen muodossa kaikilla kaupallisilla ja Ylen radiokanavilla päivän aikana.

Valtaosa suomalaisista on elänyt koko ikänsä radion vaikutuspiirissä, sillä maamme ensimmäinen radiolähetys kuultiin marraskuussa 1923. Korkea ikä ei ole himmentänyt radion loistoa, vaan se on edelleen tavoittavin sähköinen media. Radiota kuuntelee päivittäin 3,7 miljoonaa suomalaista, ja reilut 95 prosenttia viikoittain. Päivittäinen kuunteluaika on hieman yli kolme tuntia. Suomessa voi kuunnella yli 100 eri radiokanavaa.

Perinteinen FM-radio on yhä ylivoimaisesti suosituin kuunteluväline. Netti- ja kännykkäkuuntelu kuitenkin nostavat osuuksiaan tasaisesti vuosi toisensa jälkeen. Tekniikan kehittymisen myötä radiosta on tullut entistäkin monikäyttöisempi ja liikkuvampi. Lisäksi monilla radiokanavilla käytössä olevat netin lähetysikkunat tuovat juontajan ja kuuntelijan lähelle toisiaan suorassa lähetyksessä.

Radio tavoittaa 95 prosenttia maailman kansalaisista. Suuri joukko kuuntelijoista on lapsia ja nuoria, joiden asioita ei kuitenkaan käsitellä kaikkialla johdonmukaisesti ja arvostavasti. Unesco World Radio Day haluaakin nostaa tämän vuoden teemana esiin etenkin nuoret naiset reporttereina ja tuottajina. Huomion keskipisteenä on myös naisjournalistien turvallisuus.

Oikein hyvää radiopäivää!