RadioGaalassa ennätysmäärä palkittavia, voittajat julki

Tapahtumat
31.3.2017

Viime vuoden parhaat ja suosituimmat radiontekijät palkittiin tänään illalla järjestetyssä RadioGaalassa. Ammattilaistuomariston ja radioasemien valintojen sekä yleisöäänien perusteella valittiin voittajat 22 eri kategoriassa. Yleisö äänesti Suomipopin Jaajo Linnonmaan seitsemännen kerran parhaaksi radiojuontajaksi.

Vuoden 2016 parhaat radiotoimijat palkittiin tänään RadioMedian järjestämässä vuosittaisessa RadioGaalassa. Suomen suurimman yleisöäänestyksen titteliä kantava RadioGaala keräsi tänä vuonna 140 000 ääntä. Suurin äänipotti meni jo seitsemännen kerran Vuoden radiojuontajaksi valitulle Jaajo Linnonmaalle. Myös Jaajon, Annin ja
Perälän luotsaama Radio Suomipopin Aamulypsy äänestettiin parhaaksi radio-ohjelmaksi kuudetta kertaa. Vuoden parhaaksi valtakunnalliseksi radioksi tuomaristo valitsi Radio Suomipopin. Tuomaristo jakoi kiitosta kanavan pitkäjänteisestä työstä, josta todisteena jatkuva kasvu lukujen valossa. Vuoden radiojuontaja Jaajo vakuuttaa, ettei voittamiseen
koskaan kyllästy.

– Jos palkinto ei tuntuisi missään, niin olisi varmaan parempi lopettaa. Radiota tehdään aina suurella sydämellä ja yleisölle. Radio on siitä hieno väline, että se on aina arvostanut kuuntelijoita. Siksi myös tämä yleisön äänestämä palkinto lämmittää joka kerta, Linnonmaa totesi ja vakuutti jatkavansa yleisön viihdyttämistä radiossa vielä pitkään.

Vuoden kotimaiseksi radiobiisiksi yleisö äänesti Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin Autiosaari-kappaleen. Radioasemien tuomaristo taas noteerasi räjähdysmäisesti maailmallakin maineeseen nousseen Alman valitsemalla tämän vuoden kotimaiseksi radioartistiksi.

Paikalliset radiokanavat huomioitiin RadioGaalan palkintojenjaossa tänä vuonna aiempaa laajemmin. RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möllerin mukaan tavoitteena on huomioida hyvä radiomarkkinatilanne ja jakaa ansaittua arvostusta myös menestyneille paikallisille ja alueellisille radiolle.

– Osa paikallisradioista on omalla alueellaan taloudellisesti ja kuuntelijamäärillä mitattuna prosentuaalisesti vähintään yhtä menestyneitä kuin menestyneet valtakunnalliset kanavat. Kenttä on laaja ja erot kilpailijoiden kesken ovat jatkuvasti kaventuneet.

Viidessä eri kategoriassa palkittiin voittajat valtakunnallisen tason lisäksi paikallisradiokanavilta. Vuoden paikallisen radiojuontajan voiton vei Radio Mikkelin Ali Elkharam ja Vuoden paras paikallinen radio-ohjelma oli FUN Radion Tampereenkiäliset uutiset. Vuoden paikallinen radio löytyy Pohjois-Pohjanmaalta, jossa Radio Pooki keräsi tuomaristolta kiitosta siitä, että se onnistui hyödyntämään paikallisuutta oikealla tavalla eri tapahtumilla sekä erinomaisesti toimitetulla ohjelmalla.

Vuoden radiopromootioksi valittiin Bassoradion NOST€. Pieni tekijä onnistui tekemään suurta ja inhimillisesti kohottavaa sekä tavallisuudesta poikkeavaa sisältöä erottautuen kilpailijoista. Vuoden radiomyyntikategoriassa Bauer Median myyntitiimit pokkasivat voitot sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Jyväskylän tehokas myyntitiimi takoi vahvaa kasvua euromääräisesti ja valtakunnan tiimi onnistui nousemaan poikkeuksellisiin kasvulukuihin monella tasolla

Lisätietoja : RadioMedia ry, Inka Luomanmäki p. 040 165 7010, inka.luomanmaki@radiomedia.fi