Kuukauden radiobiisiksi lokakuussa Irinan Haluun olla yksin

Kuukauden radiobiisi lokakuussa on Irinan Haluun olla yksin.

Kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedia palkitsi lokakuussa Kuukauden radiobiisiksi Irinan ”Haluun olla yksin” -kappaleen.

”Haluun olla yksin” -biisi tavoitti kaikkien suomalaisten radiokanavien kautta eniten ihmisiä lokakuussa, yhteenlaskettuna peräti 28,6 miljoonaa henkeä.

Toiseksi eniten kansaa tavoitti radion kautta syyskuun Kuukauden radiobiisi, Shawn Mendesin ja Camila Cabelon ”Senorita” (22,4 miljoonaa), ja kolmanneksi eniten Arttu Wiskarin ”Suomen muotoisen pilven alla (21,7 miljoonaa). Wiskarin kappale on ollut Kuukauden radiobiisin kärkikahinoissa jo useamman kuukauden ajan.

Toukokuussa 2019 julkaistun Irinan Haluun olla yksin -kappaleen sävellyksestä vastasi Teppo Toivonen. Biisin sanoittajina ovat Saara Törmä ja Irina. Irinaa edustaa levy-yhtiö Sony Music Finland.

Kuukauden radiobiisi -palkinnon soittotilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään lokakuun dataan. Kyseinen palvelu monitoroi kaikkia suomalaisia radiokanavia.