Kaupallinen radio täyttää tänään 27.4.2015 tasan 30 vuotta

Kaupallinen radio täyttää tänään 27.4.2015 tasan 30 vuotta

Tasan 30 vuotta sitten Suomen ensimmäinen kaupallinen radio Radio Lakeus aloitti lähetyksensä Nivalassa. 

27.4.1985 kello 12 Nivalassa istuu toimittaja Airi Hakala studiossa ja lähetys alkaa. ”Hyvät kuuntelijat, nyt on koittanut historiallinen hetki, jolloin Suomen ensimmäinen kaupallinen paikallisradio aloittaa lähetyksensä”, Airi Hakala sanoo. 

Suomen Paikallisradioliiton puheenjohtaja Jaakko Nummisen ääni kaikuu lakeuksille: ”Hyvät kuuntelijat, julistan täten Radio Lakeuden ohjelmatoiminnan avatuksi.”
(otteet Pentti Kemppaisen kirjasta ”Radio kuuluu kaikille”)

Muutamaa päivää myöhemmin vappuna aloitti Radio City Helsingissä. Näin radioaallot siirtyivät kilpailun aikaan Suomessa. 

Vuonna 1985 aloitti 18 paikallista radiota lähetyksensä. Nykypäivänä Suomessa on 12 valtakunnallista ja yli 80 paikallista kaupallista radiolupaa.

Radion juhlavuosi huipentuu keskiviikkona 6.5. kutsuvieraille pidettävässä RadioGaalassa Helsingin Rautatientorilla. Gaala myös televisioidaan Nelosella samana iltana.

Radion timeline vuodesta 1983 eteenpäin:

1983

Suomen Paikallisradioliitto ry perustetaan 19.8.1983. Liitto jättää 105 toimilupahakemusta valtioneuvostolle. Ensimmäinen puheenjohtaja on Jaakko Numminen.

1984

Julkistetaan tutkimus, jonka mukaan 3/4 vastaajista pitää paikallisradioita tarpeellisina ja 2/3  pitää mainontaa sopivana rahoitusmuotona. Toimilupahakemuksia on jätetty jo yli 200.

1985

Valtioneuvosto myöntää 22 radiolle ensimmäiset kokeilutoimiluvat 24.1. kaksivuotisina kokeiluna. Suomesta tulee ensimmäinen maa Pohjoismaissa, jossa on kaupallisia radioita. Radio Lakeus Nivalassa aloittaa ensimmäisenä lähetykset 27.4., Radio City Helsingissä aloittaa kolmea päivää myöhemmin vapunaattona ja näiden lisäksi vuoden aikana 17 muuta radiota aloittaa toimintansa. Tampereen Radio 957 aloittaa elokuussa Turun Auran Aallot syyskuussa. Helsingissä aloittaa myös Radio Ykkönen. Toimilupahakemuksia on jätetty yli 330. Oy Kolmostelevisio Ab perustetaan 21.11, Kanava Kolme Oy perustetaan.

1986

Pullakuskit aloittavat Radio Cityssä. Yleisradio lisää alueellisia lähetyksiä. Kolmostelevisio aloittaa pääkaupunkiseudulla. HTV käynnistää maksutelevision.

1987

Valtioneuvosto myöntää uudet määräaikaiset toimiluvat kahdeksi vuodeksi 46 hakijalle: kaupallisia toimilupia on 57. Toimivia paikallisradioita on 26, joiden lisäksi aloittaa kaksi ei-kaupallista asemaa.
Radio Syke saa toimiluvan Helsinkiin. Radiomainonnan luovuudesta kilpaillaan ensimmäisen kerran. Parhaaksi kotimaiseksi mainokseksi valitaan farkkumerkki Mic Macin spotti. Yleisradion Yöradio aloittaa.

1988

Kaupallisia paikallisradioita on toiminnassa 37. Paikallisradioliitto käynnistää voimakkaanimago- ja taajuusmarkkinointitoiminnan. Antero Mertaranta aloittaa uransa Rytmiradiossa Lahdessa selostamalla paikallisen jääkiekko-ottelun.

1989

Yksityinen paikallisradiotoiminta saa pysyvät, viisivuotiset toimiluvat. Maassa on 51 kaupallista paikallisradiota, niissä työskentelee vakinaisesti 60 henkilöä ja avustajien määrä on lähes 700.

1990

Lisäpäätöksellä toimiluvat kuudelle radiokanavalle, asemia on toiminnassa 59. Useiden paikallisradioiden toimialueita laajennetaan. Yleisradion suuri kanavauudistus: kolme profiloitua kanavaa, Ylen Ykkönen, Radiomafia ja Radio Suomi.

1991

Toimialueen laajennuslupa 18 asemalle. Vuoden lopussa toiminnassa 53 paikallisradiota. Kolmostelevision omistuksesta 80 prosenttia MTV:lle.

1992

Toimilupa ensimmäiselle formaattiradiolle Suomessa. Klassiseen musiikkiin keskittyvä kaupallinen radiokanava syntyy, kun vantaalainen Radio Lohi muuttuu Classic Radioksi. Ensimmäinen kansallinen radiotutkimus osoittaa, että paikallisradiot tavoittavat kolme miljoonaa kuuntelijaa viikossa.

1993

Radio Ykkönen tuo Beach Boysit Kaivopuistoon, viikkoa myöhemmin Radio Cityn konsertissa Leningrad Cowboys ja puna-armeijan kuoro esiintyvät Senaatintorilla 70 000 suomalaiselle. MTV saa oman toimiluvan ja muuttuu Yleisradion alivuokralaisesta itsenäiseksi, omalla MTV3-kanavalaan toimivaksi yhtiöksi. Yleisradion televisiokanavien uudistus epäonnistuu. Sanoma Oy yrittää vallata MTV:n.

1994

Toimilupahaku: 51 paikallista viiden vuoden toimilupaa sekä kaksi ensimmäistä osavaltakunnallista toimilupaa: Kiss FM ja Classic FM. Ensimmäiset puolivaltakunnalliset toimiluvat myönnetään Radio City ja Radio Sata saavat jaetun luvan nuorisokanavalle, josta syntyy seuraavana vuonna Kiss FM. Laki Yleisradio Oy:stä astuu voimaan vuoden alusta. DAB-digitaaliradion koelähetyksiä Helsingin seudulla.

1995

Kaupallinen radio 10 vuotta. Suomen ensimmäinen hittiradio Kiss FM aloittaa lähetyksensä. Myöhemmin samana vuonna starttaa Radio NRJ Helsingissä. Hit music only. Radio Ykkönen asetetaan konkurssiin ja lopettaa toimintansa 15.12. SBS Broadcasting aloittaa toimintansa Suomessa.

1996

Oy Suomen Uutisradio Ab saa 26.9. toimiluvan valtakunnalliseen kaupalliseen radiotoimintaan.

1997

Radio Nova aloittaa lähetyksensä toukokuussa. Aikuiseen makuun sopivaa keskitien poppia ja rockia soittava kanava kasvaa vauhdilla kaupallisten radioasemien ykköseksi. Televisiokanava Nelonen aloittaa lähetykset kesäkuussa ja nostaa televisiokanavien määrän neljään. Suomen ensimmäinen kristillinen radioasema, Radio Dei aloittaa lähetykset pääkaupunkiseudulla syksyllä 1987.

1998

MTV ja Aamulehti-Yhtymä sulautuvat Alma Media Oy:ksi. Groove FM aloittaa, taajuuksilla soi soul, funk, blues ja jazz. Laki televisio- ja radiotoiminnasta 9. 10. 1998/744. Radio Peili, Yleisradion ensimmäinen digiradiokanava aloittaa Yleisradio yhtiöittää jakelutekniikkansa tytäryhtiö Digitaksi, joka myydään myöhemmin ranskalaiselle TDF-konsernille.

1999

Toimilupahaku, 75 viiden vuoden toimilupaa, joista seitsemän erikoisradiotoimilupaa. Lepakkoradio-projektista syntyy Radio Helsinki. Soittolistattomuus on nyt kuuntelijoiden houkutin Helsingin ja Vaalimaan välillä alkaa kuulua venäjänkielinen Radio Sputnik. Star FM aloittaa.

2000

Radio Plus-ketju aloittaa. Liikenneministeriön nimi muutettiin liikenne- ja viestintäministeriöksi.

2001

RadioPlus -ketju lopettaa toimintansa. Osa asemista jatkaa entisellä omalla nimellään. Radio SuomiPOP aloittaa Star FM:n pohjalta. Hjallis Harkimon Sport FM käynnistyy valtakunnallisesti.

2003

Yle kanavauudistus: Yle Radio1, Radio Suomi, YleX ja YleQ aloittavat.

2004

Kiss FM kuultavissa myös TV-kanavilla. The Voice aloittaa musiikkipainotteiset lähetykset  puolivaltakunnallisena televisiokanavana.

2005

Kaupallinen radio 20 vuotta.

2006

Toimilupahaku: 51 paikallista viiden vuoden toimilupaa ja 10 valtakunnallista tai osavaltakunnallista toimilupaa. Sanoma saa toimiluvat kahdelle uudelle taajuudelle. Radio City haudataan 8.12. Sävelradion lähetykset loppuvat. Toimilupakausi loppuu vuoden lopussa

2007

Uusi viisivuotinen toimilupakausi alkaa. Nelonen Media käynnistää poika- ja tyttökanavan: Radio Rock ja Radio Aalto. Kiss FM ja The Voice yhdistyvät radio- ja televisiokanava The Voiceksi. Bassoradio käynnistyy vuoden alusta. urbaanit nuoret aikuiset saavat oman kanavansa. Bonnier MTV:n omistajaksi. Suomessa siirrytään kokonaan digitaalisiin televisiolähetyksiin 31.8. Stefan Möller aloitta Suomen Radioiden Liiton ja RAB Finlandin toimitusjohtajana.

2008

Mainostajat ostavat ensimmäistä kertaa radiomainontaa yli 50 miljoonalla eurolla. Muut mediat taantuman kourissa.

2009

Kaupallinen radio ja Internet pärjäävät. Suomen Radioiden Liitto muuttaa nimensä RadioMedia ry:ksi.

2010

Suomessa toimii 49 kaupallista radiokanavaa, ne tavoittavat viikoittain 3,6 miljoonaa suomalaista. Suomen vanhin, alkuperäisellä nimellä toimiva kaupallinen radioasema, tamperelainen Radio 957, täyttää neljännesvuosisadan. Kaupallinen radio täyttää 25 vuotta ja juhlii sitä näyttävästi 800 hengen voimin lasikattoisessa teltassa Helsingin Senaatintorilla. RadioGaala televisioidaan MTV3 kanavalla. Kts lyhyt esittelyvideo tapahtumasta: https://vimeo.com/18915629

2011

Uudet toimiluvat.

2013

Vuoden alusta astuu voimaan Yle-vero, joka korvaa televisiomaksun. Yle-vero vaihtelee henkilökohtaisten tulojen mukaan ja on 50 -140 euroa. Pienituloisimmat eivät maksa Yle-veroa.

2014

Kaikkien aikojen ennätysvuosi. Kasvua 9,4% ja liikevaihto 57,3 miljoonaa euroa. Uusia paikallisradiolupia.

2015

Kaupallinen radiotoiminta Suomessa täyttää 30 vuotta. RadioGaala juhlitaan Rautatientorilla toukokuussa. RadioGaala televisioidaan Nelosella. Palkintoja jaetaan 19 eri kategoriassa. Yleisöäänestys on Suomen suurin – tänä vuonna 56 000 äänestäjää.