Jussi Tuoviselle Minna-patsas Kuopiossa

Iskelmä Oikean Aseman Jussi Tuovinen on saanut arvostetun alueellisen kulttuuripalkinnon. Kuopiossa 14. huhtikuuta Tuoviselle luovutettu Minna-patsas on tunnustus pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta radiotoimittajan työstä sekä aktiivisesta kulttuurielämän seuraamisesta niin Kuopiossa kuin koko Pohjois-Savossa.

Kuopion Taiteilijaseuran perustamaa ja hallinnoimaa Minna-palkintoa on jaettu jo vuodesta 1947 lähtien. Palkittavina aloina ovat kirjallisuus, kuvataide, musiikki, teatteri, tiedotus ja yleinen kulttuuri. Minna-patsaat jaetaan vain joka kolmas vuosi. Konkreettisesti palkinnot ovat pronssisia, lähes kymmenen kiloa painavia Minna Canthin pienoispatsaita. Vuosikymmenien aikana palkittujen joukossa on ollut lukuisia valtakunnallisestikin hyvin tunnettuja henkilöitä.

Tuoviselle myöntämäänsä Tiedotuksen Minnaa palkintoraati perusteli seuraavasti:

”Jussi Tuovinen on tullut tutuksi savolaisena radioäänenä jo yli neljännesvuosisadan. Radiotyössään hän on tuonut monipuolisesti esille sekä kuopiolaista että pohjoissavolaista kulttuurielämää ja radiokentän myllerryksissäkin hän on säilyttänyt koko ajan paikallisen ja alueellisen näkökulman. Ohjelmiensa musiikkivalinnat Tuovinen tekee aina kuuntelijaa ajatellen ja laaja-alaisesti eikä hän ole lähtenyt soittolistojen kapeaan maailmaan. Tuovinen on myös kirjoittava persoona, julkaistuja teoksia on tähän mennessä kertynyt viisi. Kaksi viimeisintä ovat alueellisesta kevyen musiikin historiasta kertova Savon jatsi (2010) ja paikallista jalkapallohistoriaa käsittelevä Koparien tarina – Kuopion Pallotoverit (2011). Uutena aluevaltauksena on valokuvataide. Tuovinen valittiin hiljattain maamme ensimmäistä alueellista valokuvakeskusta hallinnoivan Victor Barsokevitsch -seuran hallituksen puheenjohtajaksi. Kuopion kaupunki arvosti Tuovisen työtä hopeisella ansiomerkillä vuonna 2011.”

Jussi Tuovinen katsoo, että palkinto oli myös tunnustus yksityiselle radiotoiminalle. Aikaisemmin tiedotuksen Minna-palkintoja on luovutettu radiomaailmassa vain Yleisradion palveluksessa oleville. Tuovinen pääsi arvokkaaseen seuraan, Tiedotuksen Minnan ovat vuosikymmenien saatossa saaneet mm. Savon Sanomien entiset pitkäaikaiset päätoimittajat, professori  Mauri Auvinen ja Reino Myöhänen sekä legendaarinen lehtimies Aimo Siltari ja valokuvaaja Topi Ikäläinen.

Tuovisen lisäksi muut vuonna 2013 Minnalla palkitut olivat Pauno Pohjolainen (kuvataide), Olli-Matti Oinonen (teatteri), Paul Staufenbiel (elokuva), Kaija Vuorio (kirjallisuus) ja Irina Zahharenkova (musiikki).