Huhtikuun Kuukauden radiobiisi: BESS:n Ram Pam Pam

BESS:n esittämä Ram Pam Pam vei huhtikuun Kuukauden radiobiisi -palkinnon.

Huhtikuun Kuukauden radiobiisi -palkinto myönnettiin BESS:n Ram Pam Pam -kappaleelle, joka tavoitti kuulijoita yhteensälaskettuna 14,8 miljoonaa kertaa radioissa. BESS osallistui myös tällä kappaleellaan UMK22-kilpailuun, jossa biisi sijoittui kolmanneksi. Biisin sanoma on, että ihmisen pitää olla vapaa ja saada elää.

Biisin säveltäjinä ja sanoittajina ovat BESS, Jonas Olsson sekä Tomi Saario ja sovituksesta vastasivat Jonas Olsson, Tomi Saario ja Joonas Angeria.

Kuukauden radiobiisi – huhtikuu 2022 (suluissa tavoittavuudet):

  1. BESS – Ram Pam Pam (14,8 miljoonaa)
  2. Olli Halonen – Pohjola (14,4 miljoonaa)
  3. Ed Sheeran – Shivers (12,4 miljoonaa)

RadioMedia myöntää Kuukauden radiobiisi -palkinnon kuukausittain eniten suomalaisia tavoittaneelle radiokappaleelle. Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 alussa. Soittotilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään kuukausidataan kattaen kaikki suomalaiset radiokanavat.