#radio35-juttusarja, maaliskuu 2020, teksti: Harri Moisio
1995 – Never forget
Auran Aalloilta olin saanut syksyllä 1994 mukavan pestin. Toimin TPS:n pelatessa jääkiekon SM-liigassa vieraspeliään studioisäntänä. Tämä oli erityisen mukavaa siksi, että se tarkoitti vakaata ja säännöllistä tuloa syksystä pitkälle kevääseen. Kerran tai kaksi selostinkin kaudella 1994-95 TPS:n pelin, kun vakituinen selostajamme oli estynyt.
Turussa elettiin tuolloin kovaa kiekkohuumaa. TPS:n nuori ja kova joukkue venäläisvalmentaja Vladimir Jursinovin käskyttämänä oli toki Turun ehdoton ykkösryhmä, mutta erityistä mielenkiintoa sarjaan toi TuTon nousu liigaan.
TuTo pelasi pelinsä Kupittaan vanhassa ladossa, joka oli jäähallina jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta tunnelmaltaan aivan ylivertainen. Toki TPS:n peleissä Elysee Arenalla riitti tunnelmaa myös, tavallisissa runkosarjan peleissä saattoi silloin käydä hyvinkin 9000 ihmistä. Paikalliskamppailut käytiin Elysee Arenassa, nekin, jotka olivat TuTon isännöimiä.
Auran Aallot selosti kaikki TPS:n kamppailut ja TuTon kotiotteluissa oli paikalla toimittajamme, joka antoi Kupittaalta raportteja TPS:n pelien erätaukojen aikana. Studiossa riitti kiirettä, kun tuloksia muilta paikkakunnilta ja vähän muitakin urheilu-uutisia piti kertoa. Välillä tuli suoria raportteja myös mm. Raision Loimun lentopallopeleistä. Musiikkiakin tuli toki soittaa, edes vähän.
Työtä riitti myös maalinauhojen koostamisessa. Yksi kuunnelluimmista ja samalla myös kaupallisesti aina hyvin myynneistä tuotteista oli pelin maaleista koostettu maalikimara, jonka tuottaminen oli studioisännän vastuulla. Maalikimara ajettiin ulos pelin jälkeen ja vielä kerran seuraavana aamuna. Peliä tallennettiin koko ajan kelanauhalle ja kun maali syntyi käynnistettiin toinen kela ja ensimmäisestä kelasta leikattiin maalin syntyhetket talteen.
Se oli nopeutta vaativaa työtä ja erityisen haastavaksi se muodostui, jos lyhyessä ajassa syntyi kaksi maalia. Puhumattakaan kolmesta osumasta. Sellaistakin tapahtui joskus. Opin suorastaan pelkäämään maalin jälkeisiä hetkiä. Minulla oli silloin pahasti vielä hommat kesken, joten kiekkoilijat voisivat mielestäni hetken ottaa rauhallisesti jäällä. Aina kuitenkin maalit muistan talteen saaneeni, vaikka kiekkoilijat eivät koskaan nöyrää toivettani rauhallisesta pelailusta kunnioittaneetkaan.
Yhä edelleen jääkiekko-ottelua seuratessani ajattelen, että minkälainen kiire jossain studiossa on, jos sattuu kahden maalin syntyhetkien välillä olemaan esimerkiksi alle minuutti. Nykytekniikka on kuitenkin vienyt tuon murheen pois, vaan ei minun hermoiluani ainakaan kokonaan.
Jääkiekkokausi 1994-95 päättyi Suomen ikimuistoiseen maailmanmestaruuteen, mutta Turussa riitti juhlaa jo MM-kisoja ennen. TuTo säilytti sarjapaikkansa ja TPS voitti mestaruuden. TPS:n mestaruutta pidettiin jopa pienoisena yllätyksenä, sillä joukkue oli runkosarjassa vasta neljäs ja mestaruus oli ikään kuin valmiiksi taputeltu Otakar Janeckyn hymyilevät kasvot mannekiinikseen saaneille Jokereille.
Edelliskeväänä Jokerit ja TPS olivat kohdanneet finaaleissa ja Helsingin jäähallissa pelatussa neljännessä kamppailussa Jokerit varmisti itselleen mestaruuden. Ratkaisumaalin teki tuo sympaattinen Tsekki. Otto on kone-huudot kaikuivat pitkään ratkaisumaalin syntymisen jälkeen.
Yhä edelleen olen sitä mieltä, että Janeckyn jatkoerässä pesäpallotyylillä tekemä maali olisi pitänyt hylätä korkeana mailana. Olin tuolloin itsekin paikalla, sillä isännöin Radio Suomen Salon kuulijamatkaa. Salosta tehtiin matsireissuja TPS:n peleihin ja olin tavannut olla niissä mukana jonkinlaisena matkanjohtajana. Mukavaa hommaa sekin. Takaisin Saloon en aina matsibussilla tullut, sillä olinhan jo muuttanut Turkuun ja seuraavana päivänä saattoi olla Auran Aalloilla jotain puuhaa. Opiskeluista ja mahdollisista luennoista en niinkään piitannut.
Muistaakseni tuo Jokereiden ja TPS:n finaalikohtaaminen oli ainoa Helsinkiin suuntautunut matsireissu, kaikki muut suuntautuivat Turkuun. Samainen Helsingin reissu oli muuten samalla ainoa, jonne oli matsireissuillamme tarjolla ainoastaan seisomapaikkoja. Varsin raskasta oli ahtaassa tilassa seistä, kun ottelu eteni jatkoeriin saakka, mutta sanoinkuvaamattoman hieno yhteisöllinen tunnelma Nordenskiöldinkadun hallin seisomakatsomossa kuitenkin oli. Tämä siitä huolimatta, että samassa katsomonosassa oli sulassa sovussa niin TPS:n kuin Jokereiden kannattajia.
Kevään 1995 kiekkofinaalit olivat siis toisinto edellisvuodesta. Vastakkain TPS ja Jokerit eikä ennakkosuosikista ollut epäselvyyttä: Jokereiden paraatimarssia sen piti olla.
Finaalit menivät viidenteen otteluun ja ratkaiseva viides kamppailu pelattiin Helsingissä. Olin luonnollisesti Turussa studiossa vastaanottamassa selostusta. Kun selostajamme Turkka Talonen sai hehkuttaa kolmannessa erässä TPS:n johdoksi jo 5-0 oli selvää, että mestaruusjuhlat olisivat Turussa myöhemmin illalla. Minun tehtäväkseni jäi hoitaa ensin sen hetkinen lähetys loppuun ja sitten ajaa Auran Aaltojen linkkiauto Turun torille ja jatkaa raportointia sieltä. Studioon tulisi pikakomennuksella toinen isäntä, kun alkaisi varsinainen mestaruusjuhlalähetys. Mikäs siinä. Edessä olisi pitkä, mutta varmasti ikimuistoinen ilta.
Auran Aaltojen linkkiauto oli ahkerassa käytössä ja se näkyi Turun alueen katukuvassa paljon. Muistan joskus kuulleeni, että sen kantama oli noin 30 kilometriä, joten kuuluvuusalueemme se kattoi lähes kokonaan. En tunne juurikaan autoja, mutta muistelen sen olleen Volkswagen Transporter. Olin aika vähän sitä siihen mennessä itse ajanut, joten pakettiauton ajaminen lauantai-iltana Turun torille jännitti aika paljon. Kun lähestyin toria, oli ihmisiä kerääntynyt paikalle jo tuhansittain. Turussa ei tuolloin satanut, eikä ollut erityisen kylmä, mutta joukkueen saapumiseen torille oli kuitenkin vielä runsaasti aikaa. Eikä siellä mitään ohjelmaa ollut, pikaisella hälytyksellä paikalle tullut äänentoistofirmakin vasta asetteli kaiuttimia ja mikrofoneja paikoilleen. Juhlinta kuitenkin oli jo ylimmillään ja viranomaisilla oli täysi työ pitää homma aisoissa. Eikä ollut yksinkertainen temppu ajaa linkkiautoa keskelle toria. Jotain lupiakin kyseltiin ja kysyjille vastasin, että keneltä arvelet moisen luvan heltyvän tähän aikaan lauantai-iltana. Ei kaupungin viranhaltijalta ainakaan.
Keskelle kauppatoria auton urhoollisesti ajoin ja suoria raportteja alkoi tulla joukkueen bussia odotellessa.
Vasta jälkeenpäin olen alkanut miettiä omaa toimintaani kriittisesti. Miksi minun piti ajaa auto keskelle toria? Eihän sellaista kukaan ollut pyytänyt. Ohjeet olivat, että mene torille ja ala raportoida. Olin kuitenkin tottunut ajatukseen, että siellä missä jotain tapahtuu, on sen keskiössä oltava. Hyvä johtoajatus, mutta ei se radioraportteja yhtään paremmaksi olisi tehnyt, jos auto olisi ollut vaikka torin esiintymislavan läheisyydessä, jonne joukkuekin lopulta Helsingistä saapui. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Saimme mielestäni upean mestaruusjuhlan Turkuun ja oikein elävän lähetyksen Auran Aalloille. Usein on sanottu, että jääkiekon maailmanmestaruus 1995 taittoi Suomessa laman. Ehkä niin, mutta Turussa TPS:n mestaruus tarkoitti lamanpoistamistalkoille ainakin varaslähtöä. Hieno ja ikimuistoinen ilta siitä tuli, kuten olin ounastellutkin.
1996 – Prinssi Philip vieraili Turussa
Syksyllä 1995 olin päässyt kiinni opiskeluistakin. Ainakin jossain määrin. Tahti olisi voinut olla hieman kovempikin, mutta parempi hidaskin vauhti kuin ei mitään. Nöyrin mielin menin mikrotalousteorian ensimmäiselle kurssille, jonka olin aloittanut jo pari vuotta aikaisemmin ja lopettanut vähin äänin muutaman luentokerran jälkeen. Kurssikaverini paahtoivat niin kovaa edelläni, että harmitti ajatuskin olla näin pahasti takamatkalla.
Auran Aalloilta sain töitä juuri sen verran, että tulin ihan kohtalaisesti toimeen. Juonsin mm. lauantaiaamuja ja edelleen urheilulähetyksiä. Jalkapalloakin pääsin pari kertaa selostamaan. Muistan olleeni Helsingin olympiastadionilla selostamassa ottelua TPS-FinnPa ja eksyneeni useita kertoja etsiessäni selostuskoppia. Lopulta se löytyi. Rovaniemellä kävi vähän huonommin. Jouduin soittamaan sieltä matkapuhelimella, sillä varsinaista selostuslaitetta en saanut toimimaan. Myöhemmin selvisi, että virtapiuha oli siitä rikki. Tuon ajan matkapuhelimien akut – ainakin Auran Aalloilla käytössä olleiden – loppuivat nopeasti, joten puhelimen olisi pitänyt olla latauksessa käytännössä koko ajan. Eihän sieltä Rovaniemen vanhan keskuskentän selostuskopista mitään pistoketta löytynyt, joten selostamiseni päättyi noin 35 peliminuutin jälkeen. Omaa matkapuhelinta minulla ei varaventtiilinä ollut, sillä olin halunnut nimeni Turun puhelinluetteloon ja sitä varten piti olla lankaliittymä. Minulle sellainen riitti oikein hyvin. Jos matkapuhelimella piti jotain työsoittoja tehdä, työnantaja hoitakoot minulle sellaisen, olin vakaasti päättänyt. Se oli erikoinen reissu Rovaniemelle TPS:n mukana, mutta tulipahan tehtyä.
Päätoimiselle opiskelijalle ansiotyötä oli siis ihan riittävästi. Pieni paradoksi on siinä, että vihdoin päästessäni opiskelujen makuun, maksoin saamiani opintotukia samalla takaisin. Hyvä oppi tuokin – vastikkeetonta rahaa ei sittenkään ole, edes yhteiskunnan myöntämä valuutta ei sellaista edusta.
Kesän 1996 suurtapahtuma Turussa oli heinäkuun lopussa järjestetty Tall Ships´ Races. Suurten purjelaivojen kilpailu ulottui vasta ensimmäistä kertaa Turkuun ja kuhinaa tapahtuman ympärillä riitti keväästä lähtien. Päätin, että mitä ikinä Auran Aallot tapahtumasta tekeekään, haluan olla siinä ryhmässä jossain roolissa mukana. En ole purjehtija enkä veneilijä, mutta purjelaivojen estetiikka kiehtoo minua kovasti, erityisesti suurten purjelaivojen. Raportoitavaa riitti lähes kaikille halukkaille Auran Aaltojen toimittajille ja avustajille, minullekin siis. Muistan esimerkiksi olleeni tiedotustilaisuudessa, jossa tapahtuman pääsponsori hieman valitteli Suomessa saamaansa huonoa näkyvyyttä tuotteelleen. Tuote oli viskimerkki Cutty Sark, jonka näkyvyys toden totta pyrittiin häivyttämään kaikessa suomalaismediassa. Tuskinpa Suomen tiukka alkoholilainsäädäntö silti suurena yllätyksenä sponsorille tuli, mutta pientä nurinaa se aiheutti silti.
Tapahtumassa vieraili yhden päivän ajan myös itse Edinburghin herttua prinssi Philip. Medialle hän antoi vierailunsa aikana vain yhden haastattelun ja tämän kunnian prinssiltä sai MTV3. Oli minullakin yritystä saada kuningatar Elisabethin puoliso sanomaan lähetykseemme edes jotain, mutta en siinä aivan onnistunut. Lähellä se kuitenkin mielestäni oli.
Tiedossa oli suurin piirtein se aika jolloin prinssi tutustuu joen itärannalle ankkuroituun brittiläiseen purjealukseen. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli saada prinssin huomio itseeni. Kenties hän sanoisikin jotain luuriini. Olin paikalla hyvissä ajoin, joten pääsin niin lähelle kuin inhimillisesti katsoen oli mahdollista. Mitään erityistä lehdistökatsomoa ei ollut. Suora raportointini oli käynnissä, kunnes huomasin lähestyvän seurueen, jonka keskiössä oli iäkäs, mutta erittäin hyväkuntoinen herrasmies, jonka askel oli varma ja vakaa. Prinssi! Itseni kannalta kiusallista oli, että hänen kuninkaallisen korkeutensa vauhti oli suorastaan kova. Jo 75-vuotiaaksi ehtinyt prinssi Philip askelsi kuin viitapiru.
Taisin ehtiä sanoa lähetykseen, että nyt meni prinssi Philip ohitseni noin kahden metrin päästä. Muuta en sitten prinssin kohtaamisesta saanut sanottuakaan. Taajuudella tuli muutamaksi sekunniksi hiljaista. Juontaja muistaakseni kysyikin, että oletko vielä siellä vai menikö yhteys poikki. Prinssiltä en pettymyksekseni kommenttia saanut, enkä mitään kysymäänkään ehtinyt. Eikä prinssi minuun katsettakaan luonut ennen kuin laivan uumeniin meni. Kyllä hän sieltä poiskin joskus tuli, mutta minun piti olla jo muualla.
Suuresta pettymyksestä huolimatta pidän prinssi Philipiä kuuluisimpana ihmisenä, jonka olen melkein tavannut.
Monenlaisia ihmisiä olen ehtinyt haastatella urani aikana, mutta kuninkaallista ihmisistä ainoastaan Suomen tangokuninkaalliset sekä Ghanan prinssinä itseään pitävä liikemies Carl Danhammer ovat osuneet kohdalleni. Aito monarkki siis vielä puuttuu haastateltujen listalta. Kuulemani mukaan Norjan prinssi Haakonin vierailu Radio Rockissa on ollut lähellä toteutua. Haakon pistäytyi Slushissa 2016 ja Slush-vierailun yhteyteen yritettiin saada hänen aikatauluihinsa sopimaan myös lyhyt pistäytyminen aamuohjelmassamme. Se ei sittenkään onnistunut, joten tuo prinssi Philipin kohtaaminen Turussa heinäkuun lopussa 1996 on yhä lähimpänä mitä olen monarkia päässyt tapaamaan.
Tall Ships Races 1996 oli Turussa jättimenestys. Säät suosivat ja ihmisiä suorastaan tulvi kauniiden laivojen ympärillä.
Kerrassaan upea tapahtuma, joka sittemmin on pysähtynyt Turussa kolmesti, viimeksi vuonna 2017. Myös Helsinki ja Kotka ovat toimineet suurten purjelaivojen isäntäkaupunkeina 2000-luvulla. Itse kävin Helsingin tapahtumassa vuonna 2013. Hieno oli sekin, mutta jotain selittämättömän ainutlaatuista siinä Turun 1996 kokoontumisessa kuitenkin on. Sitä on vaikea ylittää. En osaa sanoa miksi. Ehkä se on se melkein saatu Edinburghin herttuan haastattelu. Ennen ei periaatteessa mikään ollut paremmin, paitsi Tall Ships Races- kilpailun Turun osuus vuonna 1996.
Vuosi 1997 – uuden tekniikan esiinmarssi
Auran Aaltojen lähetysstudiolla oli tapana tehdä vieraisiin vaikutus. Oli iso lähetyspöytä, kaksi vinyylisoitinta, kaksi cd-soitinta, dat-soitin, kolme erityisesti mainosten ajamista varten tarkoitettua nab-soitinta ja kaksi kelanauhuria. Neljäskin nab-soitin oli. Siihen laitettiin puheen taustalle jotain musiikkia tauotta soimaan. Jotkut suosivat ns. taustamattoja, toiset eivät. Ainakin urheilulähetyksissä niitä oli tapana soittaa, kun lähetys oli studiossa. Kuulijapuheluihin tarkoitettuja puhelinlinjoja oli neljä. Studiossa oli myös toimituksen sisäiseen käyttöön tarkoitettu puhelin. Studion nurkassa oli faksi, joka tuuttasi menovinkkejä, tiedotustilaisuuskutsuja, sääennusteita ja siitepölytiedotteita sekä talviaikaan kelitietoja. Merisään ennustamista varten studiossa oli tietokoneruutu ja näppäimistö. Ruudulle tulivat ennusteen lisäksi Rajakarin, Fagerholmin, Utön, ja Isokarin sekä Kylmäpihlajan havaintoasemien muutamien tuntien välein päivittyvät tiedot. Mitään muuta studion tietokoneella ei sitten tehtykään. Suurin piirtein samanlaisia studiot olivat kaikkialla muuallakin, mutta Auran Aalloilla studio tuntui jotenkin mahtipontisemmalta kuin esimerkiksi Salossa tai Uudessakaupungissa. Auran Aaltojen studio oli muita suurempi ja Wärtsilän vanhan korjaustelakan pääkonttorin ikkunasta avautui upea näkymä Aurajoelle. Ehkä siinä ne syyt, vaikka tekninen toteutus ihan samanlainen siis olikin.
Paikallinen kilpailijamme oli jo muutama vuosi aikaisemmin ottanut käyttöönsä digitaalisen studiotekniikan. Saman olivat tehneet vast´ikään toimintansa aloittaneet koko valtakunnassa kuuluvat kaupalliset kanavat. Muistan kuinka Radio Novan vieraana käynyt, Auran Aalloilla pitkän uran tehnyt ja Onnenpyörästäkin tuttu, Janne Porkka kuvaili Novan studiota ”todelliseksi avaruusalukseksi.”
Vaikuttavan näköinen studiomme oli siis tekniikaltaan jo auttamatta vanhanaikainen. Soitimme yhä paljon vinyylejäkin, joiden soittaminen taisi monessa radiossa olla teknisesti jo mahdotonta. Soittimia ei ollut tarvetta enää hankkia.
Muutos Auran Aalloilla tapahtui vuonna 1997. Pitkään odotettu uusi tekniikka saapui. Ohjelmistoksi valikoitui Dalet ja alkujännityksen jälkeen sen perusteet saattoi hallita melko helposti. Jopa minä opin sitä käyttämään, vaikka tietotekniset taitoni aina hieman puutteelliset ovat olleetkin. En ole koskaan ollut tekniikasta erityisen kiinnostunut, en hardwaresta enkä softwaresta.
Vanha aika sai väistyä uuden tieltä, eikä kelanauhojen leikkaamiselle enää tarvetta ollut. Eikä ole ollut minullakaan vanhaa aikaa ikävä, vaikka omasta mielestäni kehityin vuosien saatossa kenties Suomen parhaimmaksi nauhanleikkaajaksi. Pystyin näkemään leikattavan kohdan ilman, että mitenkään sen nauhaan merkitsin. Olin nopea ja hyvä. Tietotekniikassa arvosanani on korkeintaan pelkkä ´ja´, mutta jotenkin olen pärjännyt silti. Tämä siitä huolimatta, että ohjelmistot ovat vaihtuneet ja päivittyneet moneen kertaan.
Uudella tekniikalla kiekkoselostusten maalikimarat syntyivät kivuttomasti, puhelinhaastatteluja saattoi lähetysstudiossa tehdä ennakkoon, eivätkä mainokset jääneet ajamatta siitä syystä, että juontaja ei oikeaa nab-kasettia löytänyt. Enää ei myöskään tarvinnut arvuutella vallitseeko toimittajan kirjoittaman alkujuontopaperin ja siihen liitetyn nauhan välillä jokin luonnollinen yhteys, vai koskeeko alkujuonto Dragsfjärdin kirkon keskiaikaisia kattomaalauksia ja nauhalta tuleekin poliisin kertomaa tarinaa Turussa huolestuttavasti lisääntyneestä katuväkivallasta. Enää ei kelaa laitettu juontopaperikääröön, josta se usein katosi tai vaihtui johonkin toiseen, vaan paperiin merkittiin tiedoston nimi, jolla juttu oli koneelle tallennettu. Joskus tosin niissäkin epäloogisuuksia ilmeni, mutta silloin vika oli aina tekijässä, ei järjestelmässä.
Yksi työtehtävä poistui myös aamujuontajalta kokonaan – referenssinauhurin laittaminen päälle. Laki vaati ja vaatii yhä, että kaikki lähetyksestä ulos tullut materiaali pitää säilyttää tietyn ajan. Vanhassa radioajassa tämä hoidettiin siten, että vhs-videonauhuri nauhoitti ohjelmaa ja aamujuontajan vastuulla oli nauhurin laittaminen päälle. Kaikki eivät aina muistaneet tätä tehdä, mutta en muista ongelmia kuitenkaan koskaan tästä aiheutuneen. Niinä harvoina kertoina, kun referenssinauhoilta jotain piti löytää, aina se myös löytyi.
Uusi tekniikka mahdollisti myös voicetrackingin. Jos radiossa ajettiin ulos jotain ennalta nauhoitettua, sitä piti ennen jonkun konkreettisesti olla studiossa laittamassa soimaan. Vastaavia studioavustajia enää ei tarvittu, kun digitaalisesti saattoi tallentaa juontoja vaikka viikkojen päähän. Tähän en koskaan ole kunnolla oppinut, vaikka voicetrack-lähetyksiä tehnyt olenkin. Minulle radion suuri arvo on siinä, että ulos tuleva ohjelma on nimenomaan suoraa lähetystä, joku puhuu minulle juuri sillä nimenomaisella hetkellä. Radion voima on aina ollut olla ihmistä lähellä ja pari päivää aikaisemmin tallennettu ääni ei sitä mielestäni edusta. Ehkä kuulun tässä oppositioon, mutta tulen maailmasta, jossa oikein muuta mahdollisuuttakaan tehdä lähetystä ei ollut kuin suoltaa suorana ulos kaikki sanottavansa. Uskon olevani tässä moderni änkyrä. Kaltaisiani on onneksi muitakin. Meitä siedetään ja niin on hyvä.
Vanhaa tekniikkaa minulle oli kuitenkin vielä tarjolla. Sitä löytyi taas Uudestakaupungista, jonne päädyin tekemään silloin tällöin lauantaiaamuja. Uudessakaupungissa ei enää ollut omaa paikallisradiota, vaan sikäläisestä taajuudesta oli tullut Auran Aaltojen alilähetin. Taajudelle kuitenkin toimitettiin jonkun verran paikallista ohjelmaa ja olin siis hetken aikaa yksi tekijöistä. Tekijäkaarti olikin varsin nimekäs, sillä siihen kuuluivat mm. Sami Kuronen, mentalistina nykyään paremmin tunnettu Pete Poskiparta sekä NelonenMedian musiikkipäällikkönä tänä päivänä toimiva Mikko Koivusipilä.
Uudessakaupungissa oli reippaan anarkistinen ote radion tekemiseen. Ohjelmistossa oli esimerkiksi pönttölotto. Tämä jännittävä kilpailu toteutettiin siten, että toimituksen päivän aikana tupakantumpeista täyttämä tuhkakuppi kaadettiin ensin wc-pönttöön. Seuraavassa vaiheessa wc vedettiin ja kuulijat saivat arvuutella kuinka monta tumppia jäi vielä veteen lillumaan. WC oli mikitetty ja sieltä oli suora yhteys studiopöytään, joten pönttöloton äänimaailma saatiin kuuluviin yhtä liukua nostamalla. Nerokas kilpailu arki-iltapäivien kotimatkaliikenteen ratoksi.
Vuonna 1997 maailmaa järisytti Walesin prinsessa Dianan kuolema. Olin itse Auran Aalloilla aamuvuorossa tuolloin. Juontaja toimitti ja luki viikonloppuisin myös sähkeuutiset, uutistoimittajaa ei erikseen ollut.
Tulin sunnuntaina töihin joskus kuuden aikoihin. Lähetys alkaisi klo 7. Ensin tavanomainen soittokierros poliisille, pelastuslaitokselle ja merivartiostoon. Mitään merkittävää ei ollut yön aikana sattunut. Harvoin oli, mutta silti soittokierros joka aamu tehtiin. Tämän jälkeen aloin selata STT:n päätettä. Suomen Tietotoimistonkin sähkeitä oli nyt helpompi lukea, kun niitä saattoi jo katsella ruudulta ja tulostaa, jos tarpeelliseksi koki. Silmääni sattui lyhyt sähke, joka oli saapunut yön tunteina. Sähkeen otsikko oli: ”Prinsessa Diana auto-onnettomuudessa.” Sähkeessä mainittiin, että prinsessa on leikkauksessa ja hän olisi loukannut olkapäänsä.
Seuraavassa hetkessä ruutuun ilmestyi teksti: STT pika. Tämä merkintä yleensä tiesi, että jotain merkittävää oli menossa. Sähkeessä ei ollut kuin otsikko: Prinsessa Diana kuollut.
Päivän karmaiseva ykkösuutinen turkulaisessa paikallisradiossakin oli siinä.
Kohti uutta vuosituhatta – armeijasta takaisin kiekkoselostamoon
Olin jonkun verran edistynyt opiskeluissani ja radiotyön olin jättänyt hieman vähemmälle. En toki kokonaan kuitenkaan. Toisaalta pientä muuta työkeikkaa oli tullut tilalle. Silloin tällöin tein esimerkiksi TV:n Urheiluruutuun juttuja Varsinais-Suomen alueen mitä moninaisimmista urheilutapahtumista ja toimin TPS:n jalkapallopelien ottelukuuluttajana yhdessä legendaarisen Aulis Virtasen kanssa. Työn ja opiskelun saavutettua jonkinlaisen tasapainon kävi kuitenkin niin, että puolustusvoimat muistutti minua vielä suorittamatta olevasta asevelvollisuudesta. Kuinka olinkaan saattanut unohtaa? No en oikeasti ollut, vaan olin pari kertaa hakenut lykkäystä palvelukseen. Tarkoitus oli ollut mennä armeijaan vasta maisterina. Jostain yhä vieläkin tuntemattomasta syystä olin päättänyt näin.
Maisterin sijaan Niinisalon varuskunnan porteista meni tammikuussa 1999 sisään melko monennen vuosikurssin valtiotieteiden ylioppilas, joka oli lähes tavannut prinssi Philipin. Hyvä meriitti toki sekin, olihan prinssi sotaveteraani toisesta maailmansodasta, osallistunut Sisilian valtaukseenkin. Arvelin, että ei tällä tuttavuudella RUK:n portteja kuitenkaan minulle vielä avattaisi. Arvelin oikein. Itse asiassa aliupseerikoulu tai RUK eivät houkutelleet tippaakaan, sillä 26-vuotiaalla varusmiehellä ei juuri muuta tavoitetta ole kuin päästä siviiliin niin nopeasti kuin mahdollista. Meitä oli onneksi muitakin ikäloppuja alokkaita patterissamme, joten vertaistukea oli saatavilla nopeasti. Heilläkin oli sama taktiikka kuin minulla: puoli vuotta palveluksessa ja tykkimiehenä ulos.
Palvelukseen tuli mukava muutaman päivän hengähdystauko, kun Suomessa järjestettiin keväällä eduskuntavaalit. Halusin taas vaalitiimiin mukaan ja pienen rahallisen korvauksen lisäksi toivoin, että minulle puhuttaisiin niin pitkä loma kuin vain kehtaisivat. Ja kyllä kehtasivatkin. Siitä edelleen suuri kiitos. Minulle myönnettiin neljän vuorokauden loma henkilökohtaisesta syystä ja perusteluissa mainittiin, että pienelle toimitukselle vaalien seuraaminen on niin suuri ponnistus, että neljän päivän rutistusta Moisioltakin toivottaisiin. Tosiasiassa panostani tarvittiin yhtenä päivänä eli varsinaisena vaalipäivänä.
Tällä kertaa toimin studiossa juontajana ja otin vastaan toimittajien raportteja eri vaalivalvojaisista. Ääntenlaskennan edistymistä seurasin myös. Edellisissä eduskuntavaaleissa olin vaalipäivän iltana ollut itse seuraamassa ääntenlaskentaa Turussa ravintola Alabamaan pystytetyssä hermokeskuksessa, josta Radio Suomen Saloon raportoin kuuluvuusalueen ehdokkaiden äänimäärien kehitystä. Turun eteläisen vaalipiirin tulokset tulivat keskitetysti sinne ja paikalla olivat vaalipiirin kaikki tiedotusvälineet.
Neljässä vuodessa internet oli kuitenkin kehittynyt niin, että toimittajaa ei enää tarvinnut lähettää erikseen johonkin hermokeskukseen väijymään tuloksia. Nettiseuranta studiosta riitti oikein hyvin, jos vain hoksasi mikä on ero ehdokkaiden suhteellisilla ja henkilökohtaisilla äänimäärillä. Edellisissä vaaleissa olin sekoittanut nämä keskenään ja muistaakseni julistin läpimenneeksi jonkun, joka ei sitä lopulta ollut lähelläkään. Olen pahoillani yhä, jos vaalivalvojaisten 1999 tunnelma muuttui jossain suuresta riemusta kaikkien aikojen lässähdykseen.
Pääsin kuin pääsinkin puolen vuoden palveluksen jälkeen siviiliin ja saman tien työn makuun. Varsinais-Suomen radiomarkkinoilla oli tapahtunut taas uusi käänne. Naantalista ohjelmaa lähettänyt Meriradio oli lopettanut toimintansa ja sen vanha toimilupa oli siirtynyt TS-yhtymälle. Auran Aallot sai näin sisarradion. Uusi radio lanseerattaisiin kunnolla vasta syksyllä, mutta jotain ohjelmaa sieltä piti kesälläkin jo tulla. Tekijöitä vakituisesta henkilökunnasta ei oikein tahtonut löytyä, sillä nämä olivat täystyöllistettyjä Auran Aalloilla ja kesälomatkin piti lomailla pois.
Tämä sopi minulle jälleen enemmän kuin hyvin. Olin juuri armeijasta kotiutunut ja vailla töitä, joten mikäs siinä. Opiskelut jatkuisivat taas syksyllä. Näin minusta sitten tuli Kesäradion juontaja heinäkuussa 1999. Juonnettua ohjelmaa tuli joka arkipäivä klo 9-17 ja viikonloppuisin muistaakseni klo 10-16. Minä juonsin arkipäivisin, Kauko Leinonen viikonloppuisin. Se oli leppoisaa puuhaa. Suuria paikallisjournalistisia tavoitteita ei ollut, toisin kuin Auran Aalloilla oli yhä edelleen, vaikka sielläkin paikallisuutislähetys Ajantasa oli lopetettu. Kesäradiossa kerroin mukavia juttuja kepeän suomalaisen iskelmällisen musiikin tahdissa. Se oli kerrassaan erinomainen kesä. Joku ehkä sanoisi, että ammatillisesti ei kovin haastava, mutta olen toista mieltä. Jokainen voi yrittää olla hyväntuulinen kahdeksan tuntia päivässä ja jakaa hyväntuulisuuttaan myös radion kuuntelijoille. Veikkaan, että kaikilta ei onnistu. Eikä onnistunut aina minultakaan. Ei silloin eikä nyt.
Syksy 1999 ei sitten mennytkään opiskelujen merkeissä, kuten ehkä arvata saattaa. Auran Aaltojen kiekkoselostuksiin haettiin uusia tuulia ja niin minulle löytyi taas uusi sijoituspaikka, vaikka en nyt ihan noviisi radion kiekkoselostajana enää ollutkaan. Selostukset hoidettiin kaudella 1999-2000 pariselostuksina. Mallia haettiin jääkiekon MM-kisoista, joista selostuksia olivat jo useamman vuoden tehneet Suomen kaupallisiin radioihin kaksikko Juha Lindgren – JP Jalo.
Kiekkoselostuksista tehtiin myös entistäkin kaupallisempi tuote. Nyt selostajana toimi Team Päämies – Harri Moisio ja Iku Viitanen. Myimme siis omat nimemme Soneran leiriin kuuluneelle matkapuhelimien vähittäismyyntiketjulle. Tuote tuntui Päämiehelle kelpaavan, sillä yhteistyötä jatkettiin vielä useamman kauden. Ylpeitä olimme, kun Markkinointi ja mainonta -lehti teki meistä ja perinteisen radiotuotteen läpikaupallistamisesta ison jutun. Tai no, ehkei se enempää ollut kuin puoli sivua, mutta iso juttu se meille silti oli.
Alun pienen haparoinnin jälkeen pääsimme selostuksissa hyvään vauhtiin. Myös TPS:n peli kulki. Joukkue vilisi maajoukkuemiehiä eikä maalina voisi olla mikään muu kuin mestaruus. Välipysäkkinä Suomen mestaruudelle oli Euroopan seurajoukkuemestaruusturnaus. Nykyisin Euroopan mestaruudesta kilpaillaan CHL:n nimissä, mutta tuolloin sarja oli nimeltään EHL, European Hockey League. Turun Palloseura selviytyi melko vaivatta EHL:n lopputurnaukseen, joka pelattaisiin Sveitsin Luganossa helmikuun alussa 2000. Pitkään oli epävarmaa lähteekö myös Auran Aallot paikalle, mutta kaksi päivää ennen turnauksen alkua tuli vahvistus: paikalle mennään ja Moisio suuntaa TPS:n mukana reissuun. Iku jäi Turun päähän studioisännäksi, joten EHL:n finaaleja ei pariselostuksina tehty.
Siitä tuli ikimuistoinen matka todelliseen paratiisiin. Ne, jotka ovat Luganossa käyneet, tietävät varmasti mitä tarkoitan. Suorastaan mykistävän kaunis paikka järven rannalla. Joka puolelta kaupunkia tervehtii jylhä alppimaisema. Siisteys ja vauraus näkyy kaikkialla.
Luganon jäähallista eli tuolloisesta Reisega Arenasta osoitettiin minulle selostuspaikka lehdistökatsomosta. Kyseessä ei ollut mikään selostuskoppi, vaan väkisin raivattu tila kirjoittavien toimittajien keskeltä. Ei ilmeisesti Euroopassa mitenkään epätavanomainen selostuspaikka, mutta Suomessa SM-liigan peleissä olin tottunut yksityisempään tilaan. Taas kerran jännitys valtasi mieleni. Vieressäni istui joukko kokeneita ja palkittuja kotimaan kiekkojournalisteja, jotka joutuisivat toimimaan väkisin kuuntelijoinani, kun selostin kamppailua, jonka toisesta osapuolesta olin ehtinyt saada kovin niukasti tietoa. Valmistautumisaikaa turnaukseen oli minulla ollut todella vähän, eikä TPS:n välierävastustaja Metallurg Magnitogorskin pelaajistosta helpolla tietoa tuntunut saavan. Jos oikein muistan, niin venäläisseuralla ei mitään nettisivujakaan ollut vielä olemassa, kuten ei ollut muuten Auran Aalloillakaan, nettisivumme lanseerattiin lopulta Turun Messuilla 2001. Jotain tietoa venäläisryhmän pelaajista ja valmennusjohdosta olin sentään saanut paikalla olleilta suomalaisilta kiekkotoimittajilta edellisenä iltana. Myönnettävä siitä huolimatta on, että aika heikoin eväin olin liikkeellä. TPS:n toki tunsin.
TPS:n peli sujui Sveitsin lauantai-illassa kuin unelma. Kahden erän jälkeen TPS johti ottelua 3-0. Välierävoitto ja TPS:n selviytyminen sunnuntain loppuoteluun näyttivät selviltä. Kotona Turussa ryhdyttiin tuossa vaiheessa toimenpiteisiin. Suomessa järjestettäisiin seuraavana päivänä presidentinvaalien toinen kierros ja EHL:n pelejä televisioiva Nelonen lähettäisi loppuottelun vasta jälkilähetyksenä vaalien tuloslähetyksen päätyttyä. Meillä oli siis tuhannen taalan paikka tuottaa ainoana sähköisenä välineenä loppuottelu suorana Suomeen. Tämä tarkoitti sitä, että Auran Aalloilla alkoi kauppa käydä lauantai-iltana. Jos ja kun TPS loppuottelussa pelaisi, saisi talo sievoisen potin mainosrahaa ja ehkä minä ja Ikukin siitä pienen osan. Olimmehan liikkeellä ilman palkkiota, sillä koimme niin tärkeäksi EHL:n lopputurnauksen seuraamisen, että se tuli hoitaa vaikka ilman korvausta, pro bono. Pientä suolaa olisi kuitenkin nyt luvassa. Mahtavaa!
Ottelun kolmatta erää en unohda ikinä. TPS romahti täysin. Uraljoen rannalta Sveitsiin tullut vastustaja mätti kolmannessa erässä viisi maalia ja se oli sitten siinä: TPS pronssipeliin ja terästehtaan nimeä kantava venäläisryhmä loppuotteluun.
Pronssipelissä sunnuntaina iltapäivällä TPS kukisti isäntäjoukkue HC Luganon, mutta eipä tuo voitto edellisillan kolmannen erän katastrofia tuntunut kiekkojännärien mielessä kuitanneen. Voitettu EM-pronssi kuitenkin. Jotain se on sekin.
Selostamisenikin sujui mielestäni kohtalaisen hyvin, kun paineita ei enää juuri ollut. Loppuottelun ja samalla mestaruuden vei nimiinsä edellisiltana turkulaisia järkyttänyt Metallurg Magnitogorsk, joten ei TPS huonolle hävinnyt. Koska oma selostusurakkani päättyi jo pronssipeliin, loppuottelussa sain toimia peliä Neloselle selostaneen JP Jalon assistenttina. Kirjasin selostajalle ylös joukkueiden maalivahtien torjunnat.
Pelin päätyttyä törmäsin muutamaan TPS:n kiekkosankariin ja vetäydyin heidän mukanaan Luganon yöhön. Mukavaa oli, vaikkakin kallista. Sveitsissä mikään ei ole edullista, sen olin oppinut välittömästi maahan saavuttuani. Meno oli kuitenkin niin mukavaa, että jatkoin kiekkoilijoiden mukana hauskaksi äitynyttä illanviettoa vielä maanantai-iltana saavuttuamme Turkuun. Juuri muita ei Turun maanantai-illassa sitten tainnut ollakaan.
Luganon reissun aikana Suomen kansa oli valinnut historiansa ensimmäisen naispresidentin. Tarja Halonen oli vaalin toisella kierroksella kukistanut Esko Ahon. Ehkä otimme sillekin yhdet, ehkä emme. En muista. Pelit jatkuisivat taas muutaman päivän kuluttua SM-liigan merkeissä.
Jääkiekkokausi 1999-2000 päättyi lopulta turkulaisittain iloisesti. TPS uusi mestaruutensa. Team Päämies seurasi luonnollisesti kaikki ottelut. Mestaruuden ratkaissut neljäs finaalikamppailu pelattiin Hartwall Areenalla ja vastassa oli taas Jokerit. Menomatkan olimme tehneet TPS:n faneja täynnä olevassa junassa, paluumatka sujui TPS:n mestarijoukkuetta kuljettaneessa bussissa. Raportteja annoimme radioon vähän väliä ja päävalmentaja Hannu Jortikkaakin taisimme uskaltaa haastatella. Jortikka tiedettiin melkoisen arvaamattomana median suhteen noihin aikoihin. Itse jännitin koko kauden mahtaako Jortikka muistaa minut samaksi mieheksi, josta hän oli vain runsas vuosi aikaisemmin Turun Sanomissa todennut: ”vastaisuudessa niiden toimittajien tasoa, joita kaukalon laidalle päästetään, tulee varmaan vähän tarkastella.”
Olin joulukuun lopussa 1998 tehnyt Urheiluruutuun pienen henkilökuvan Jortikasta. Juttu tehtiin TPS-Tappara-ottelua ennen ja jutun kuvituksessa luonnollisesti käytettiin ottelusta saatua kuvaa. Insertin yhteyteen saatiin miehen kovaa sadattelua ottelun päätuomari Pekka Haajasta kohtaan. Samoja voimasanoja sai talteen myös Ylen Turun Radio. Jortikalle napsahti tuosta kolmen ottelun toimitsijakielto ja TPS:lle SM-liiga langetti sakot. Epäluulo mediaa kohtaan oli siis hyvinkin ymmärrettävää. Asiaan ei kuitenkaan Jortikan kanssa koskaan palattu. Kenties kokenut valmentaja oli unohtanut jo koko tapauksen.
TPS:n mestaruusbussissa ei kuitenkaan moisista kaunoista ollut tietoakaan, vaan juhlahumussa taivallettiin päämäärätietoisesti kohti Turkua. Hienoa oli huomata kuinka Auran Aaltojen kuuluvuusalueelle saavuttuamme autoilijat kukin tavallaan tervehtivät tuoreita Suomen mestareita. Joku vilkutti valoja, joku torvea. Olipahan moottoritien rampeillekin autoja pysähtynyt vastaanottamaan joukkueen bussia takaisin kotikonnuilleen. Oletettavaa on, että autoissa oli kuunneltu radiosta matsiselostusta ja pelin jälkeistä lähetystä, joka jälleen jatkui lähes yöhön saakka. Hieno ilta ja kiekkokausi TPS:n mukana.
<< Sarjan 2. osa —- Sarjan 4. osa >>