Eduskunta hyväksyi lakimuutoksen: FM-radio pakolliseksi uusiin autoihin

Edunvalvonta
10.12.2020

Eduskunta hyväksyi 7.12.2020 sähköisen viestinnän palvelulain ja siihen liittyvien lakien uudistuksen. Ajoneuvolain muutoksella  turvataan suomalaisten mahdollisuus kuunnella kotimaisia FM-radiokanavia autossa myös jatkossa.

FM-radion asema uusissa autoissa Suomessa saa lakimuutoksen myötä uudenlaista turvaa. . Joulukuun 21. päivänä voimaantulevan uudistuneen ajoneuvolain 25 pykälässä säädetään, että Suomessa myytävien uusien autojen radiovastaanottimilla tulee pystyä kuuntelemaan FM-radiota.

“FM-radiolla on hyvin vahva asema suomalaisten autoissa, minkä vuoksi on tärkeää, että lailla turvataan suomalaisten mahdollisuus kuunnella kotimaisia radiokanavia uusissa autoissa”, kertoo Johanna Halkola, RadioMedian johtava asiantuntija. “Suomalaisten radioyritysten toimintakyvyn kannalta on kriittistä, että kotimaiset radiokanavat ovat helposti autoilijoiden saatavilla eli siellä, missä suomalaiset suuressa määrin haluavat kuunnella radiota.”  

Lakimuutoskokonaisuuteen sisältyy muitakin positiivisia uudistuksia media-alalle, kuten televisiomainonnan sääntelyn keventäminen sekä kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille asetettavien velvoitteiden yhtenäistäminen.

Lue lisää eduskunnan sivulta >>