Aviciin SOS Kuukauden radiobiisi kesäkuussa

Edesmenneen ruotsalaisen säveltäjän ja tuottajan Aviciin (Tim Bergling) single SOS ft Aloe Blacc oli kesäkuussa kuunnelluin radiobiisi suomalaisilla radiokanavilla.

Avicii ft Aloe Blacc SOS palkittiin kesäkuun kuukauden radiobiisinä. Sitä esitettiin kaikista radiobiiseistä eniten suomalaisilla radiokanavilla. SOS tavoitti kesäkuussa yhteenlaskettuna 28 miljoonaa korvaparia.

SOS –kappaleen tuotannosta vastasivat Avicii (Tim Bergling)Kristoffer FogelmarkAlbin NedlerKandi BurrussTameka Cottle sekä Kevin Briggs. Aviciita edustaa Suomessa Universal Music Finland.

SOS on osana Aviciin postuumisti julkaistua TIM-albumia, joka julkaistiin tämän vuoden kesäkuussa hieman yli vuosi Aviciin poismenon jälkeen. Suurin osa albumin biiseistä oli albumin tuottajien mukaan jo valmiina Aviciin eläessä. TIM-albumin tuotot ohjataan artistin vanhempien perustamalle Tim Bergling Foundationille. Säätiö keskittyy mielenterveysongelmien hoitoon sekä itsemurhien ehkäisyyn.

Kuukauden radiobiisi -palkinnon soittotilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään kesäkuun dataan. Kyseinen palvelu monitoroi kaikkia suomalaisia radiokanavia. Kuukauden radiobiisi -palkinnon jakaa kuukausittain kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedia.