Kuukauden radiobiisi -palkinto jaettiin nyt toisen kerran peräkkäin BEHM:n ja Olavi Uusivirran esittämälle Viimeinen Tanssi -kappaleelle. Elok...
Bauer Media kasvattaa Radio Cityn ja SuomiRäpin kuuluvuutta sekä profiloi Basson entistä vahvemmin kaupunkilaiskanavaksi. Kaikkien kanavien muuto...
System1 ja Radiocentre (UK) ovat julkistaneet kumouksellisen Listen Up! -tutkimuksen audiomainonnan vaikuttavuudesta. Radiocentre ja luovan te...
Traficom myöntää valtionavustusta toimituksellista työtä tekevien henkilöiden palkkoihin ja freelance-palkkioihin. Avustusta voivat saada esimerk...
RadioMedian toiminta alkoi 40 vuotta sitten elokuun 19. päivänä 1983, kun Suomen Paikallisradioliitto ry perustettiin. Yhdistysrekisteriin RadioM...
Juuri valmistuneen "Näin suomalainen kuuntelee - Digiaudio 2023" -tutkimuksen mukaan lähes jokainen suomalainen kuuntelee vähintään yhtä audiomuo...
Digitaalinen audio on läsnä sekä suomalaisten kuluttajien että brändien arjessa yhä voimakkaammin. "Tältä bisnes kuulostaa: Markkinan syke & ...
Elokuun Kuukauden radiobiisi -palkinto myönnettiin BEHM:n ja Olavi Uusivirran esittämälle Viimeinen tanssi -kappaleelle. Toukokuussa julkaistu...
RadioMedian toimisto muuttaa toimistohotellin yrityskauppojen myötä toimipisteensä Helsingin Vallilasta Kalasatamaan. Uusi RadioMedian toimiston ...
Dentsu ja Lumen Research julkistivat elokuussa Audio Attention Study -tutkimuksen, jossa mitattiin ensimmäistä kertaa audiomainonnan attention (h...
Valtionavustusta uutismedioiden ja tiedonvälityksen tukemiseen voivat saada esimerkiksi valtakunnalliselle, alueelliselle tai paikalliselle yleis...
Liikenne- ja viestintäministeriö ja pyytää lausuntoja Yle Puheelta vapautuvan radioverkon taajuuksien jakamisen skenaarioista 5.9.2023 mennessä. ...