RadioMedia
RadioMedia ry:n hallitus hyväksyi paikallisradio Sea FM:n RadioMedian jäseneksi. Vuonna 2011 perustettu Oulun, Kemin, Tornion sekä Rovaniemen alueella kuuluva paikallisradio Sea FM on hyväksytty RadioMedian…
Yhteiskunnallinen viestintä vaatii usein pähkäilyjä tekijöiltään: miten tärkeä viesti saataisiin ihmisten tietoisuuteen tavalla, joka synnyttää oivalluksen? Myös useat tahot kilpailevat huomiostamme. Millä tavalla oivalluksia voidaan…
RadioMedian vieraaksi saapuu ensi viikolla australialainen Ralph van Dijk, joka lukeutuu radiomainonnan ja audiobrändäyksen tunnetuimpiin asiantuntijoihin maailmalla. Palkittu Van Dijk esiintyy RadioMedian järjestämässä The Sound…
Vuoden 2019 toisen kvartaalin aikana radio takoi jälleen ennätyksiä. Mainosmyynti kasvoi peräti 9,7 prosenttia. Paikallismyynnin kasvuprosentti toisessa kvartaalissa oli +13,9 prosenttia ja valtakunnallisen myynnin kasvu…
RadioMedia järjestää 4.12.2019 Perehdytys radiotoimialaan -koulutuksen Helsingissä. Perehdytys on tarkoitettu uusille ja suhteellisen uusille RadioMedian jäsenasemien radiomyyjille sekä radion myynnin parissa työskenteleville tuleville radioammattilaisille –…
Aviciin ja Aloe Blaccin (feat) single SOS oli heinäkuussa soitetuin radiokappale radioissa. SOS palkittiin heinäkuussa jo toistamiseen kuukauden radiobiisinä, sillä se oli myös kesäkuussa radioaalloilla…
Suomen poliittinen eliitti kokoontui Poriin SuomiAreena tapahtumaan tällä viikolla. RadioMedia oli myös mukana tapahtumassa. 1. Liikuimme SuomiAreenassa sähköskootterilla ja sähköpolkupyörällä. Koska radio on ekologinen media! Kulkupelit…
Edesmenneen ruotsalaisen säveltäjän ja tuottajan Aviciin (Tim Bergling) single SOS ft Aloe Blacc oli kesäkuussa kuunnelluin radiobiisi suomalaisilla radiokanavilla. Avicii ft Aloe Blacc SOS palkittiin…
Basso Median ja Manuskriptin yhdessä tuottama ja kirjailija Miki Liukkosen juontama Euroopan Omistaja on valittu ensimmäisen podcasteille sekä radiomainoksille tarkoitetun Täry-palkinnon vastaanottajaksi. Eurooppalaisuutta eri näkökulmista…
Kaupallisten radioiden eurooppalainen kattojärjestö AER on tänään valinnut uuden pääsihteerin. Matt Payton (RadioCentre, UK, kuvassa 5. vasemmalta) ottaa tehtävän vastaan Julia Maier-Hauffilta (VAUNET, GER kuvassa…
Lauri Tähkän Palavaa Vettä -kappale teki viime viikolla suomalaisen musiikin historiaa. Palavaa vettä saavutti 14 viikon yhtäjaksoisen ajan radioiden soittolistojen ykköstilan, syrjäyttäen näin Jenni Vartiaisen…
RadioMedia ry lanseeraa Täry-nimisen palkinnon, joka käynnistää kaupallisen radioiden kattojärjestö RadioMedian 35v-juhlavuoden. Täry on ensimmäinen radiossa ja radioyhtiöiden audioalustoilla esitettäville podcasteille ja radiomainoksille tarkoitettu tunnustus.…