Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi tiistaina 25. helmikuuta toimenpiteistä arpajaislain vastaisen toiminnan ehkäisemiseksi. Ministeriv...
Radioiden ylimmän kattojärjestön RadioMedian Kaiku-radiomainoskilpailuun osallistui tänä vuonna 163 työtä. Shortlistalle valittiin lopulta 20 ehd...
Unescon julistamaa Maailman radiopäivää vietetään kansainvälisesti tänään. Myös Suomen radiot haluavat yhdistää voimansa ja muistuttaa, kuin...
Finnpanelin vuosittainen Kansallinen radiotutkimus kertoo radion olevan edelleen tärkeä media suomalaisille. Radio tavoittaa 4,6 miljoonaa suomal...
Mediamainontaan käytettiin Suomessa vuonna 2013 yhteensä 1206,2 miljoonaa euroa, mikä on 8,1 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tiedot perustuvat...
Juha Tapio, Cheek ja Haloo Helsinki! ovat ehdolla neljässä kategoriassa, kun Iskelmän vuosiäänestyksen palkinnot jaetaan Tampere-talossa ensi sun...
Radio NRJ:n uudistunut aamulähetys NRJ:n Aamu ja Korppilan Pursiseura starttaa tänään maanantaina 13.1.2014. NRJ:n Aamuista jo tutuksi tullu...
MTV:n mediaperheeseen kuuluvan Radio Novan uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Tomi Halonen. Hän vastaa MTV:n radioliiketoiminnasta nykyi...
Uudistunut Radio Helsinki on aloittanut lähetykset tänään perjantaina 10. tammikuuta kahdella taajuudella. Kantakaupungissa taajuus on ...
Kaiku-radiomainoskilpailun kymmenhenkistä tuomaristoa johtaa pitkää mainostoimistouraa tehnyt hasan & partnersin toimitusjohtaja Eka Ruola. ...
Kuopiossa aloitti keskiviikkona 4.12.2013 toimintansa uusi paikallinen radiokanava. Radio Kuopion kuuluvuusalueella asuu vakituisesti noin 2...
The Voice -radiokanava esittelee vuodenvaihteessa kokonaan uuden aamuohjelman Herättäjät. Vaikka ohjelma on uusi, ovat nimet sen takana enemmän k...