Kuukauden radiobiisi -palkinnon tammikuussa 2025 saa jo toisen kerran peräkkäin SHRTY:n esittämä Sirkus, joka oli myös joulukuun 2024 Kuukauden r...
Bauer Median mukaan Erkka Jaakkola on yli seitsemän vuoden Bauer Median uransa aikana ollut merkittävässä roolissa kasvattamassa yritystä ja mahd...
Radiovuositilaisuus 2025 avaa kaupallisen radion juhlavuoden. Luvassa on herkullinen tietopaketti radiomarkkinan tuoreimmista kuulumisista, sekä ...
Jukka Hätinen on nimitetty Livelaboratorio Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hätinen on myös Radio Helsingin päätoimittaja. Hän on aiemmin työsken...
Vuonna 2024 Kuukauden radiobiisi -palkinto myönnettiin yhteensä kahdeksalle kappaleelle. Kaikki voittajakappaleet olivat kotimaisten artistien es...
Tervetuloa Radiovuositilaisuuteen, jossa pureudumme vuoden 2024 radion kuuntelutilastoihin ja käynnistämme kaupallisen radion 40-vuotisjuhlavuode...
Suomen tasavallan presidentti on myöntänyt RadioMedian tutkimus- ja kehityspäällikkö Riina Aholle arvostetun Suomen Leijonan ansioristin. Tunnust...
Medialiiton sääntömääräisessä syyskokouksessa 3.12. valittiin hallitus kaudelle 2025-2026. Erovuoroisista hallituksen jäsenistä toimitusjohta...
Kaiku on täällä taas! RadioMedian järjestämä Kaiku-kilpailu etsii ja palkitsee vuoden parhaat radio- ja audiomainokset sekä niiden tekijät yhdeks...
Tasavallan presidentti on myöntänyt RadioMedian toimitusjohtajalle Stefan Möllerille viestintäneuvoksen arvonimen 22.11.2024. Arvonimi on erittäi...
Radioplayer on julkistanut uudistetut sovellukset, jotka mahdollistavat saumattoman radion ja podcastien kuuntelun autosoittimissa, älypuhelimiss...
RadioMedia on antanut lausunnon avoimuusrekisterilain määräysluonnoksesta Valtiontalouden tarkastusvirastolle, joka on pyytänyt lausuntoja luonno...